Kemiallinen raskaus ja varhainen keskenmeno
Kemiallinen raskaus tarkoittaa niin varhaista keskenmenoon päätynyttä raskautta, ettei nainen useimmiten tiedä olleensa raskaana.
Kemiallinen tai biokemiallinen raskaus tarkoittaa varhaiseen keskenmenoon päätynyttä raskautta, jossa hedelmöitynyt munasolu on kiinnittynyt kohtuun ja muodostanut sen verran istukkasolukkoa, että raskaustesti näyttää positiivista.
Raskaus ei kuitenkaan ehdi kehittyä kliiniseksi, ultraäänellä havaittavissa olevaksi raskaudeksi vaan seuraa erittäin varhainen keskenmeno, joka on todennettavissa ainoastaan elimistön biokemiallisten muutosten perusteella.
Vuoto kuitenkin alkaa muutaman päivän tavanomaisia kuukautisia myöhemmin ja mahdollisesti tavanomaista runsaampana. Arvion mukaan jopa puolet hedelmöityksistä päätyy keskenmenoon niin varhain, ettei nainen edes tiedä olleensa raskaana.
Kemiallinen raskaus ei ole kuitenkaan ”huijariraskaus”, vaikka raskaus ei kunnolla alakaan. Ne antavat toisaalta edes jotain tietoa hedelmöittymisestä. Toistuessaan useammin saattaa olla kuitenkin syytä sulkea pois mahdolliset oheissairaudet ja tarkistaa hormonaalinen tilanne sekä kohdun seinämien rakenne.
Varaa aika keskenmenoneuvolan lääkärille
Varaa aika keskenmenoneuvolan terapeutille
Varhainen keskenmeno on yleinen
Hyvin varhaiset keskenmenot eli kemialliset raskaudet ovat erittäin yleisiä. Arvioidaan että jopa puolet alkaneista raskauksista päättyy keskenmenoon, ja näistä suurin osa niin varhain, ettei nainen edes tiedä olleensa raskaana.
Varhainen keskenmeno – oireet ja tunnistaminen
Jos raskaustestiä ei tehdä, varhaista keskenmenoa ei välttämättä huomaa mistään ja on oireeton. Kuukautiset voivat hyvinkin alkaa ajallaan tai korkeintaan muutaman päivän myöhässä ja oireilevat hieman tavallista runsaampina.
Kotona tehtävät raskaustestit ovat niin herkkiä, että ne voivat näyttää positiivista jo päiviä ennen kuin kuukautisten kuuluisi alkaa. Tällöin raskaustesti voi näyttää positiivista myös kemiallisen raskauden kohdalla. Myös verikokeessa otettava hcg-arvo näyttää kemiallisen raskauden kohdalla positiivista tulosta, mutta arvo on yleensä hyvin matala.
Lisätietoa keskenmenosta ja Felicitas Mehiläisen keskenmenoneuvolasta.