AJANVARAUS
Siirry pääsisältöön

Hedelmällisyyden tarkastus – tietoa perheen perustamisen tueksi

Olemme apunasi, kun pohdit hedelmällisyyttäsi tai lasten hankintaa nyt tai tulevaisuudessa.

Olemme apunasi, kun pohdit hedelmällisyyttäsi tai lasten hankintaa nyt tai tulevaisuudessa.

Hedelmällisyystarkastus on hyvä paikka aloittaa sukupuolesta riippumatta. Erikoislääkärin vastaanottokäynnillä saat kattavan kuvan hedelmällisyydestäsi ja siihen vaikuttavista tekijöistä. Selvityksen jälkeen voimme arvioida, milloin yrittäminen olisi hyvä aloittaa, jos lapsi on toiveissasi

Polku vanhemmaksi on yhtä ainutlaatuinen kuin jokainen yksilö tai pari. Päätökseen lapsitoiveesta vaikuttaa monet asiat, mm. henkilökohtaiset arvot, elämäntilanne, odotukset ja suhteet. Kysymyksiä voi herätä myös omasta seksuaalisuudesta, sukupuolisuudesta tai esimerkiksi siitä millainen minä olisi vanhempana. Olet tervetullut meille pohtimaan matkaasi kohti omannäköistä vanhemmuuttasi tai sen harkintaa.

Tietoa ja tukea perheen perustamisen tueksi

Toive lapsen saamisesta on yksi elämän suurista valinnoista. Nyky-yhteiskunnassa lasten hankinta on siirtynyt vuosien aikana myöhemmäksi ja perheellistymisen vaihtoehdot ovat monimuotoistuneet.

Ihmisen hedelmällisyys laskee iän lisääntyessä ja siihen voi myös monessa tilanteessa itse vaikuttaa. Tarjoamme perheen perustamisen tueksi luotettavaa tietoa oman ja mahdollisen kumppanin hedelmällisyyden tilanteesta, hedelmällisyyteen vaikuttavista tekijöistä sekä lasten saamisen mahdollisuudesta, sekä tietoa siitä, milloin yrittäminen viimeistään olisi hyvä aloittaa, oma hedelmällinen tilanteesi ja toivomasi lapsiluku huomioiden.

Meillä on pitkä kokemus ja laaja tietämys hedelmällisyyteen ja lastenhankintaan vaikuttavista asioista, monista eri näkökulmista. Autamme mm. lääketieteellisissä asioissa, perhesuunnittelussa, lastenhankinnan tarkastelussa psykologiselta näkökannalta, teemaan liittyvissä lakikysymyksissä ja silloin, kun hedelmöityshoidot ovat perhemuodon vuoksi tarpeen perhettä perustamiseksi.

Käytössämme on uusimmat hedelmällisyyden tutkimisen menetelmät ja teknologiat, kuten siittiöiden DNA-fragmentaatiotutkimus ja hedelmällisyysselvityksiin tarkoitetut geenipaneelitutkimukset.

Olet lämpimästi tervetullut vastaanotolle selvittämään omaa tilannettasi esimerkiksi silloin, kun:

Felicitas Mehiläinen hedelmällisyys palvelut kaaviossa

Tutustu sisältöön:
Miten minä saan lapsia? Perheen perustamisen monet polut ja pohdinnat  

Lue myös

Miksi Felicitas Mehiläinen

17 500

lasta autettu maailmaan

30

vuotta lapsettomuushoitojen edelläkävijänä

1990

vuodesta lähtien

Felicitas Mehiläinen on lapsettomuushoitojen uranuurtajana Suomessa.
Meille kaikki ovat samanarvoisia. Haluamme auttaa juuri sinua toteuttamaan unelmasi perheestä.
Pääset nopeasti ja helposti alkuun varaamalla maksuttoman ensikäynnin lapsettomuushoitajalle. Aiempia tutkimuksia tai lähetettä ei tarvita.
Meillä on pitkä ja vankka kokemus ja osaaminen lapsettomuuden hoidosta hyvin tuloksin. Hoitoon tulevista 80 % saa lopulta syliinsä toivomansa lapsen.
Käytössämme ovat lapsettomuustutkimuksen viimeisin tietämys ja uusimmat menetelmät. Meiltä saat yksilöllistä hoitoa.
Toimimme neljällä paikkakunnalla: Helsinki, Turku, Oulu ja Lappeenranta. Hoitojen aloitus onnistuu myös Vaasassa. Vastaanottoja myös etänä.