AJANVARAUS
Siirry pääsisältöön

Niemelä Katriina

Olen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri ja minulla on lisääntymislääketieteen erityispätevyys. Koulutukseni olen saanut OYS:n naistenklinikassa. Siellä väittelin myös lääketieteen tohtoriksi vuonna 2006 aiheena monirakkulainen munasarjaoireyhtymä.

Olen toiminut gynekologina jo lähes 20 vuoden ajan ja vuodesta 2008 lähtien lapsettomuuslääkärinä Väestöliiton ja sittemmin vuodesta 2017 alkaen Felicitas Mehiläisen Oulun klinikalla. Lisäksi pidän gynekologin vastaanottoa Oulun keskustan Mehiläisessä. Felicitaksessa hoidan pääsääntöisesti asiakkaita, joilla on raskaustoive tai jotka haluavat selvittää hedelmällisyyttään. Keskustan Mehiläisessä otan vastaan kaikenikäisiä naisia nuorista tytöistä mummoikään asti. Vastaanotolleni voi tulla kaikissa gynekologisissa ongelmissa, kuten raskaudenehkäisyyn, vaihdevuosivaivoihin tai kuukautishäiriöihin liittyvissä asioissa. Teen gynekologisia ja alkuraskauden ultraäänitutkimuksia.

Pidän työstäni. Potilasta kunnioittava kohtaaminen, kuunteleminen ja yksilöllinen hoito ovat punainen lanka työssäni. Hoidan potilaita niin kuin haluaisin itseäni hoidettavan.

Tutkinnot

  • Lääketieteen tohtori
  • Naistentautien- ja synnytysten erikoislääkäri

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Gynekologi
  • Lisääntymislääketieteen erityispätevyys

Kiinnostuksen kohteet

  • Lapsettomuustutkimukset ja -hoidot
  • Hedelmällisyysneuvonta
  • Endometrioosi
  • Kuukautishäiriöt
  • Gynekologiset sairaudet
  • Ehkäisy
Kuuntele podcast: Lapsettomuuslääkäri Katriina Niemelä Kierron verran toivoa-podcastin vieraana
Varaa aika minulle

Löydä asiantuntija paikkakunnalta

Miksi Felicitas Mehiläinen

17 500

lasta autettu maailmaan

30

vuotta lapsettomuushoitojen edelläkävijänä

1990

vuodesta lähtien

Felicitas Mehiläinen on lapsettomuushoitojen uranuurtajana Suomessa.
Meille kaikki ovat samanarvoisia. Haluamme auttaa juuri sinua toteuttamaan unelmasi perheestä.
Pääset nopeasti ja helposti alkuun varaamalla maksuttoman ensikäynnin lapsettomuushoitajalle. Aiempia tutkimuksia tai lähetettä ei tarvita.
Meillä on pitkä ja vankka kokemus ja osaaminen lapsettomuuden hoidosta hyvin tuloksin. Hoitoon tulevista 80 % saa lopulta syliinsä toivomansa lapsen.
Käytössämme ovat lapsettomuustutkimuksen viimeisin tietämys ja uusimmat menetelmät. Meiltä saat yksilöllistä hoitoa.
Toimimme neljällä paikkakunnalla: Helsinki, Turku, Oulu ja Lappeenranta. Hoitojen aloitus onnistuu myös Vaasassa. Vastaanottoja myös etänä.