AJANVARAUS
Siirry pääsisältöön
Miehen hedelmällisyys

Puhumattomuus sävyttää usein lapsettomuuden kohdanneita miehiä – miehet motivoituneita raskautta edistäviin elämäntapamuutoksiin

Miehet jäävät usein yksin lapsettomuuden aiheuttamien huolien kanssa.

Lapsettomuus on raskas kokemus molemmille vanhemmille. Lapsettomuuden kohdanneet miehet jäävät kuitenkin usein yksin herkän aiheen pohdinnassa. 25 % lapsettomuuden syistä on miehestä johtuvia ja miehet ovat motivoituneita raskautta edistäviin elämäntapamuutoksiin. Hedelmällisyysneuvontaa onkin tärkeä saada entistä paremmin myös miesten tietoisuuteen.

Lapsettomuuden syiden taustalla on paljon biologiaa ja genetiikkaa sekä tuntemattomia tekijöitä. Lapsettomuuden syyt jaetaan neljään varsin samankokoiseen ryhmään: 25 % lapsettomuuden syistä on naisesta johtuvaa, 25 % miehestä johtuvaa, 25 % molemmista johtuvaa ja 25 % selittämätöntä.

– Lapsettomuuden syyn ollessa selkeästi miehestä johtuvaa, se voi aiheuttaa miehelle voimakasta epäonnistumisen tunnetta ja huonommuutta, mikä voi vaikuttaa esimerkiksi seksuaaliseen halukkuuteen ja kyvykkyyteen, sanoo Felicitas Mehiläisen lapsettomuuslääkäri Anna-Kaisa Poranen.

– Kokemukseni mukaan usein miehet eivät puhu tällaisista herkistä ja yksityisistä asioista muille, eivätkä hakeudu vertaistukiryhmiin. He ovat asian kanssa melko yksin. Tilanne vaikuttaa helposti myös omaan parisuhteeseen. Tässä olisikin paljon tehtävää sen osalta, että asiasta puhuttaisiin yhteiskunnallisella tasolla avoimemmin, Poranen jatkaa.

Miehet motivoituneita elämäntapamuutoksiin – hoidoissa rankinta henkinen puoli

Porasen mukaan miehiä kiinnostaa usein erityisesti tietää, mikä lapsettomuuden aiheuttaa. Alkututkimusten perusteella ei läheskään aina saada varmaa syytä selville, mikä voi tuntua turhauttavalta.

– Miehet ovat usein hyvin motivoituneita tekemään elämäntapamuutoksia, kun heille kerrotaan esimerkiksi tupakoinnin lopettamisen parantavan sperman laatua. Kokemukseni mukaan numeeriset parametrit koetaan usein mielenkiintoisiksi, ja niiden seuraaminen ja parantuminen tehtyjen muutosten myötä antaa uskoa elämäntapojen vaikutuksesta, Poranen kertoo.

Lapsettomuushoidoissa miehiä huolestuttaa Porasen kokemuksen mukaan usein eniten naisten lapsettomuushoitoihin liittyvät erilaiset hormonihoidot ja niiden mahdolliset sivuvaikutukset. Lisäksi miehet pohtivat hoitojen vaikutusta tulevan lapsen terveyteen.

– Vastaanotoilla keskustellaan usein hoitojen rankkuudesta ja lääkärinä voin hyvinkin perustellusti sanoa, että hoidoissa rankinta on yleensä henkinen puoli, sillä pitkään jatkuessaan ja epäonnistumisten mahdollisesti toistuessa hoidot ovat kuormittavia. Fyysisillä sivuvaikutuksilla on hoidoissa lopulta yleensä vain pieni rooli, Poranen toteaa.

Sperma-analyysi tärkein miehelle tehtävä tutkimus

Sperma-analyysi on ensimmäinen ja tärkein miehelle tehtävä tutkimus lapsettomuustutkimuksissa. Sen ollessa normaali muita tutkimuksia ei yleensä tarvita. Jos näyte antaa kuitenkin aihetta lisätutkimuksiin, tehdään lisäksi esimerkiksi erilaisia hormoniverikokeita sekä kivesten ultraäänitutkimus.

– Miehet saattavat vierastaa klinikalla käyntiä. Myös oman spermanäytteen laatu voi aiheuttaa stressiä ja näytteen antaminen tiettynä päivänä tiettyyn aikaan jännittää helposti. Myös tästä teemasta puhuminen jää usein vähälle. Lapsettomuusklinikan henkilökunnan tärkeänä tehtävänä onkin saada miehet tuntemaan olonsa luontevaksi osaksi yhteistä haavetta lapsesta.

Hedelmöityshoitolaki velvoittaa hoitoa edeltävän hoitosuostumuksen pariskunnan molemmilta osapuolilta. Tämä edellyttää yhteistä käyntiä klinikalla, jolloin hoitoon liittyvistä juridisista ja lääketieteellisistä asioista kerrotaan kattavasti.

– Miehet ovat erittäin tervetulleita kaikille vastaanottokäynneille ja kaikki hoitoihin liittyvä informaatio pyritään aina jakamaan tasapuolisesti molemmille osapuolille, Poranen päättää.

Alkuperäinen tiedote löytyy Mehiläisen sivuilta.

Lue myös

Miksi Felicitas Mehiläinen

17 500

lasta autettu maailmaan

30

vuotta lapsettomuushoitojen edelläkävijänä

1990

vuodesta lähtien

Felicitas Mehiläinen on lapsettomuushoitojen uranuurtajana Suomessa.
Meille kaikki ovat samanarvoisia. Haluamme auttaa juuri sinua toteuttamaan unelmasi perheestä.
Pääset nopeasti ja helposti alkuun varaamalla maksuttoman ensikäynnin lapsettomuushoitajalle. Aiempia tutkimuksia tai lähetettä ei tarvita.
Meillä on pitkä ja vankka kokemus ja osaaminen lapsettomuuden hoidosta hyvin tuloksin. Hoitoon tulevista 80 % saa lopulta syliinsä toivomansa lapsen.
Käytössämme ovat lapsettomuustutkimuksen viimeisin tietämys ja uusimmat menetelmät. Meiltä saat yksilöllistä hoitoa.
Toimimme neljällä paikkakunnalla: Helsinki, Turku, Oulu ja Lappeenranta. Hoitojen aloitus onnistuu myös Vaasassa. Vastaanottoja myös etänä.