AJANVARAUS
Siirry pääsisältöön
Lapsettomuuslääkärin vastaanotolla

Ensikäynti – alkuun lapsettomuushoidoissa

Ennen lapsettomuushoitoon hakeutumista on jo usein kuljettu pitkä matka. Kun päätös on tehty, halutaan nopeita toimenpiteitä.

Haluamme auttaa sinua ja mahdollista kumppaniasi kaikin käytettävissä olevin keinoin. Voit varata ajan Felicitas Mehiläiselle heti, kun itselläsi herää huoli, ettei raskaus yrityksistä huolimatta ala. Lähetettä tai aiempia tutkimuksia ei tarvita.

Ensikäynti lapsettomuuslääkärillä

Ennen lapsettomuushoitoon hakeutumista on usein jo kuljettu pitkä matka. Kun päätös hoitoihin hakeutumisesta on tehty, halutaan nopeita toimenpiteitä. Felicitas Mehiläisellä hoitoketju pyritään pitämään mahdollisimman lyhyenä ja vaivattomana. Tutkimuksiin ja tarvittaessa hedelmöityshoitoihin pääsee nopeasti.

Kun varaat ensimmäistä käyntiä, kannattaa käyntiin varata aikaa 1–2 tuntia. Tunnin mittaisella lapsettomuuslääkärin ensikäynnillä kartoitetaan tilanne sekä tehdään tutkimus- ja hoitosuunnitelma. Mikäli hakeudut hoitoon kumppanin kanssa, toivomme että saavutte yhdessä vastaanotolle.

Varaa aika lapsettomuuteen erikoistuneelle lääkärille lapsettomuustutkimuksen ensikäynnille.

Lapsettomuushoitajan maksuton vastaanotto

Voit myös varata aivan ensimmäiseksi maksuttoman käynnin Felicitas Mehiläisen lapsettomuushoitajan vastaanotolle, jos haluat tietää mitkä asiat mahdollisesti vaikuttavat hedelmällisyyteesi tai milloin kannattaa hakeutua tarkempiin lapsettomuustutkimuksiin.

Tutustu myös Felicitas Mehiläisen hedelmällisyysneuvolaan.

Yksilölliset hedelmöityshoidot Felicitas Mehiläisessä

Videolla Tiina Hakala-Ala-Pietilä, LKT, naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri Helsingin Felicitaksesta ja yleislääkäri Emilia Vuorisalmi keskustelevat yksilöllisistä hedelmöityshoidoista.

Lue myös

Miksi Felicitas Mehiläinen

17 500

lasta autettu maailmaan

30

vuotta lapsettomuushoitojen edelläkävijänä

1990

vuodesta lähtien

Felicitas Mehiläinen on lapsettomuushoitojen uranuurtajana Suomessa.
Meille kaikki ovat samanarvoisia. Haluamme auttaa juuri sinua toteuttamaan unelmasi perheestä.
Pääset nopeasti ja helposti alkuun varaamalla maksuttoman ensikäynnin lapsettomuushoitajalle. Aiempia tutkimuksia tai lähetettä ei tarvita.
Meillä on pitkä ja vankka kokemus ja osaaminen lapsettomuuden hoidosta hyvin tuloksin. Hoitoon tulevista 80 % saa lopulta syliinsä toivomansa lapsen.
Käytössämme ovat lapsettomuustutkimuksen viimeisin tietämys ja uusimmat menetelmät. Meiltä saat yksilöllistä hoitoa.
Toimimme neljällä paikkakunnalla: Helsinki, Turku, Oulu ja Lappeenranta. Hoitojen aloitus onnistuu myös Vaasassa. Vastaanottoja myös etänä.