AJANVARAUS
Siirry pääsisältöön

Häkkinen Liisa

Olen valmistunut synnytysten- ja naistentautien erikoislääkäriksi Oulun Yliopistosta vuonna 1991. Kiinnostuin lapsettomuuden tutkimisesta ja hoidosta jo erikoistumisen alkuvaiheessa Pohjois-Karjalan keskussairaalassa. Erikoistumisen jälkeen palasin sinne ja aloin keskittyä lapsettomuuden hoitoon. Keskussairaalaan perustettiin tuolloin koeputki- ja varsin pian myös mikrohedelmöityshoitoihin pystyvä laboratorio ja sain olla mukana tehokkaiden lapsettomuushoitojen kehityksen alkutaipaleelta lähtien. Pohjois-Karjalasta siirryin yksityiselle IVF-klinikalle Tampereelle, koska toiveeni oli saada keskittyä yhä enemmän lapsettomuuslääkärin tehtäviin. Ennen Felicitas Mehiläiseen siirtymistä olen työskennellyt koko ajan yksityissektorilla tehden kliinistä lapsettomuuslääkärin työtä ja sen lisäksi olen ollut monenlaisissa lapsettomuusklinikoiden toimintaan liittyvissä kehittämis- ja johtotehtävissä.

Olen pitkän kokemuksen omaava asiantuntija ja kuuntelen tarkkaan potilasta. Tutkin ja hoidan kaikenlaisia lapsettomuusongelmista kärsiviä ja hedelmällisyysterveydestään kiinnostuneita potilaita. Toiveeni on, että kaikista lasta toivovista voisi tulla onnellisia vanhempia.

Erikoisalat ja erityispätevyydet

  • Gynekologi
  • Hedelmällisyysneuvola
  • Lapsettomuustutkimukset ensikäynti

Kiinnostuksen kohteet

  • Lapsettomuushoidot Felicitas Mehiläinen
  • Lapsettomuustutkimukset ja -hoidot
  • Hedelmällisyysneuvonta
  • Gynekologia
  • Nuorten naisten gynekologia
Varaa aika minulle

Löydä asiantuntija paikkakunnalta

Miksi Felicitas Mehiläinen

17 500

lasta autettu maailmaan

30

vuotta lapsettomuushoitojen edelläkävijänä

1990

vuodesta lähtien

Felicitas Mehiläinen on lapsettomuushoitojen uranuurtajana Suomessa.
Meille kaikki ovat samanarvoisia. Haluamme auttaa juuri sinua toteuttamaan unelmasi perheestä.
Pääset nopeasti ja helposti alkuun varaamalla maksuttoman ensikäynnin lapsettomuushoitajalle. Aiempia tutkimuksia tai lähetettä ei tarvita.
Meillä on pitkä ja vankka kokemus ja osaaminen lapsettomuuden hoidosta hyvin tuloksin. Hoitoon tulevista 80 % saa lopulta syliinsä toivomansa lapsen.
Käytössämme ovat lapsettomuustutkimuksen viimeisin tietämys ja uusimmat menetelmät. Meiltä saat yksilöllistä hoitoa.
Toimimme neljällä paikkakunnalla: Helsinki, Turku, Oulu ja Lappeenranta. Hoitojen aloitus onnistuu myös Vaasassa. Vastaanottoja myös etänä.