Toimintamme klinikalla pandemian aikana
Felicitas Mehiläinen seuraa jatkuvasti covid-19-viruksen vaikutuksista kertyvää tietoa hedelmällisyyteen, hedelmöityshoitoihin ja raskauteen.
Päivitetty 4.1.22
Miten toimimme klinikalla koronaviruspandemian aikana?
COVID-19 -pandemian nostaessa päätään Suomessa olemme päivittäneet toimintaohjeitamme Felicitaksessa.
Pyrimme suojaamaan klinikan potilaita ja henkilökuntaa sekä turvaamaan hoitojen jatkumisen klinikalla
- Ethän saavu klinikalle, mikäli sinulla on vähäisiäkään infektio-oireita.
- Pesethän ja desinfioithan kätesi klinikalle saapuessasi.
- Odotusaulassa pidetään vähintään 2 metrin etäisyys muihin ihmisiin.
- Toivomme, että suojaudut kasvomaskilla odotusaulassa ja vastaanotolla. Myös koko henkilökunta käyttää kasvomaskia.
- Ulkomailta saavuttaessa karanteeniaika on 14 vuorokautta, eli ko. aikana klinikalle ei saa tulla (pois lukien maat, joista saapuessa THL:n listauksen mukaan ei karanteenia tarvita).
- Halutessasi vastaanotto on mahdollista toteuttaa myös etävideovastaanottona tai puhelimitse – näin voit aloittaa lapsettomuuden selvittelyt ja tehdä hoitosuunnitelman lääkärin kanssa esimerkiksi kotoa käsin.
- Emme kättele pandemian aikana.
- Pyydämme saapumaan vastaanotolle yksin, ellei kyse ole ensikäynnistä. Valitettavasti lapset eivät voi saapua klinikalle pandemian aikana.
Miten koronavirus (COVID-19) vaikuttaa hedelmöityshoitoihin ja raskauteen?
Ennen hoidon aloitusta sekä sen aikana arvioidaan koronavirusinfektion mahdollisuus
-
- Mikäli olet sairastanut COVID-19-infektioon sopiviin oireisiin, ota yhteys Felicitakseen. Hoitava lääkäri kirjoittaa tarvittaessa lähetteen COVID-19-testaukseen. Samoin, jos lähipiirissäsi on epäily COVID-19-infektiosta/olet ollut kontaktissa infektio-oireisen kanssa, informoi siitä hoitavaa lääkäriä/hoitajaa.
- Jokaisella hoitoon liittyvällä käynnillä tiedustelemme mahdollisesta COVID-19-altistuksesta sekä -oireista.
- Infektio-oireisen hoito voidaan joutua keskeyttämään.
-
Kaikki potilaat saavat ennen hoitoa luettavaksi COVID-19-tiedotteen viruksen vaikutuksista hedelmöityshoitoihin ja raskauteen ja hoitojen toteuttaminen pandemian aikana käydään läpi yhdessä lääkärisi kanssa.
Käytettävissä olevien tietojen perusteella:
- Raskaus ei näytä altistavan COVID-19-infektiolle.
- Viruksen siirtyminen sikiöön on harvinaista.
- Suurimmalla osalla raskaana olevista taudinkuva on lievä. Riskiryhmiin kuuluvien taudinkuva voi olla vakava myös raskaana olevilla ja silloin hoitojen aloittamista on hyvä harkita tarkoin.
Vastaanotto on mahdollista toteuttaa myös etävideovastaanottona tai puhelimitse, näin voit aloittaa lapsettomuuden selvittelyt ja tehdä hoitosuunnitelman lääkärin kanssa esimerkiksi kotoa käsin.
Lue lisää etävideovastaanotoista
Alla olevista linkeistä löydät ajankohtaista tietoa ja ohjeita koronaviruspandemiaan liittyen.
Ajankohtaista tietoa koronaviruksesta