AJANVARAUS
Siirry pääsisältöön
Sukusolujen luovutus

Tuore tutkimus: Siittiöiden luovuttajista on huutava pula, vaikka lähes puolet miehistä olisi valmis harkitsemaan luovuttamista

Siittiöiden luovuttajia tarvitaan lapsettomuuden hoidossa kipeästi. Felicitas Mehiläisen IRO Researchilla toteuttaman tutkimuksen mukaan 86 % vastaajista haluaa auttaa lapsettomuudesta kärsiviä, mutta harva kuitenkaan päätyy luovuttajaksi.

Siittiöiden luovuttajista on Suomessa jatkuva pula. 45 % 22-40-vuotiaista miehistä voisi harkita siittiöiden luovuttamista, ilmenee Felicitas Mehiläisen IRO Researchilla toteuttamasta tutkimuksesta. Kuitenkin vain pieni murto-osa heistä päätyy lopulta luovuttajiksi.

Vuonna 2019 siittiöiden luovutuksia kirjattiin Suomessa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan 139 kappaletta. Vuonna 2018, 177 kappaletta ja vuonna 2017, 227 kappaletta. Kyseessä voi olla trendin sijaan myös kausivaihtelusta, joka huolestuttaa Felicitas Mehiläisen lapsettomuuslääkäri Kati Härköstä.

”Siittiöiden luovuttajia tarvitaan lapsettomuuden hoidossa kipeästi. Tarve luovutettujen siittiöiden avulla tehtäviin hoitoihin voi syntyä useasta syystä. Miehellä ei ehkä esimerkiksi ole siittiöitä tai ne eivät toimi toivotulla tavalla. Myös perheiden monimuotoisuus kasvaa Suomessa sekä maailmalla, ja itsellisten naisten ja naisparien määrä lisääntyy lapsettomuushoidoissa kasvattaen tarvetta luovutettuihin siittiöihin.”

Tutkimuksen mukaan 86 % vastaajista haluaa auttaa lapsettomuudesta kärsiviä, mutta harva kuitenkaan päätyy luovuttajaksi. Monia arveluttaa velvollisuudet tulevaa lasta kohtaan, vaikka Suomen lain mukaan siittiöiden luovutus ei velvoita isyyden tunnustamiseen tai velvollisuuksiin. Sukusolujen luovuttajat on kuitenkin rekisteröitävä, ja lapsi saa 18 vuotta täytettyään halutessaan tietää siittiöiden luovuttajan henkilötiedot. Tämä oli puolestaan tiedossa noin puolella (51 %) vastaajista.

Lue lisää tutkimuksesta

Kiinnostuitko luovuttamisesta? Lue lisää

Lue myös

Miksi Felicitas Mehiläinen

17 500

lasta autettu maailmaan

30

vuotta lapsettomuushoitojen edelläkävijänä

1990

vuodesta lähtien

Felicitas Mehiläinen on lapsettomuushoitojen uranuurtajana Suomessa.
Meille kaikki ovat samanarvoisia. Haluamme auttaa juuri sinua toteuttamaan unelmasi perheestä.
Pääset nopeasti ja helposti alkuun varaamalla maksuttoman ensikäynnin lapsettomuushoitajalle. Aiempia tutkimuksia tai lähetettä ei tarvita.
Meillä on pitkä ja vankka kokemus ja osaaminen lapsettomuuden hoidosta hyvin tuloksin. Hoitoon tulevista 80 % saa lopulta syliinsä toivomansa lapsen.
Käytössämme ovat lapsettomuustutkimuksen viimeisin tietämys ja uusimmat menetelmät. Meiltä saat yksilöllistä hoitoa.
Toimimme neljällä paikkakunnalla: Helsinki, Turku, Oulu ja Lappeenranta. Hoitojen aloitus onnistuu myös Vaasassa. Vastaanottoja myös etänä.