AJANVARAUS
Siirry pääsisältöön
Uutiset

Kati Härkönen aloittanut vastaanoton Helsingin klinikalla

Felicitas Mehiläisen klinikalla on aloittanut uusi erikoislääkäri.

”Olen naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri. Jo opiskeluaikana aloin tehdä tutkimusta miehen lapsettomuuden geneettisistä syistä ja väittelin tohtoriksi geneettisestä andrologiasta eli miehen sukupuolielinten rakennetta, toimintaa ja sairauksia käsittelevästä tieteenalasta.

Lapsettomuusasiat alkoivat kiinnostaa laajemminkin. Gynekologiksi valmistumiseni jälkeen vuonna 2007 toimin lapsettomuuslääkärinä Helsingin Väestöliitossa. Sittemmin urani on jatkunut Turun AVA-klinikassa/Fertinovassa, Väestöliiton lapsettomuusklinikassa, sekä Mehiläisen Felicitaksessa.

Hedelmöityshoidoissa miehen rooli on merkittävä, joten olen halunnut syventää osaamistani ja olen suorittamassa andrologian erityispätevyyttä. Osana tätä kouluttautumista toimin vuosien 2017-2018 aikana TYKS:n urologian klinikassa.

Nyt urani jatkuu Helsingin Felicitaksessa, Suomen isoimmassa yksityisessä lapsettomuusklinikassa. Ison klinikan henki inspiroi ja antaa hyvät edellytykset lapsettomuuspotilaiden parhaaseen mahdolliseen hoitoon. Felicitaksen lisäksi jatkan yleisgynekologista vastaanottoa Turussa ja Raisiossa. Tutkin ja hoidan mielelläni sekä pariskuntia että itsellisiä naisia raskaustoiveeseen sekä muihin gynekologisiin asioihin liittyen.

Tervetuloa vastaanotolleni!”

Lue myös

Miksi Felicitas Mehiläinen

17 500

lasta autettu maailmaan

30

vuotta lapsettomuushoitojen edelläkävijänä

1990

vuodesta lähtien

Felicitas Mehiläinen on lapsettomuushoitojen uranuurtajana Suomessa.
Meille kaikki ovat samanarvoisia. Haluamme auttaa juuri sinua toteuttamaan unelmasi perheestä.
Pääset nopeasti ja helposti alkuun varaamalla maksuttoman ensikäynnin lapsettomuushoitajalle. Aiempia tutkimuksia tai lähetettä ei tarvita.
Meillä on pitkä ja vankka kokemus ja osaaminen lapsettomuuden hoidosta hyvin tuloksin. Hoitoon tulevista 80 % saa lopulta syliinsä toivomansa lapsen.
Käytössämme ovat lapsettomuustutkimuksen viimeisin tietämys ja uusimmat menetelmät. Meiltä saat yksilöllistä hoitoa.
Toimimme neljällä paikkakunnalla: Helsinki, Turku, Oulu ja Lappeenranta. Hoitojen aloitus onnistuu myös Vaasassa. Vastaanottoja myös etänä.