AJANVARAUS
Siirry pääsisältöön
Uutiset

Kätilö, IVF-hoitaja Marja Tervonen Mehiläisen blogissa: ”Aina on toivoa”

Felicitas Mehiläisen lapsettomuusklinikan kätilö kirjoittaa Mehiläisen blogissa työstään ja toivosta.

Kätilö, IVF-hoitaja Marja Tervonen kertoo Mehiläisen blogissa siitä, miten hienoa on päästä todistamaan haaveiden toteutumista.

”Felicitas Mehiläisen lapsettomuusklinikan esitteessä sanotaan, että aina on toivoa. Se on mielestäni aivan totta. Olen ollut todistamassa sitä hoitajana lapsettomuusklinikalla jo 18 vuoden ajan.

Pidän työstäni hyvin paljon. On hienoa olla seuraamassa, kun pitkän odotuksen jälkeen asiakkaan raskaustesti näyttää positiivista tai sitä, kun ovesta tulee onnellinen perhe näyttämään pienokaista. Meiltä löytyy monenlaisia tarinoita, ja jokainen asiakas on aina ainutkertainen oman tarinansa kanssa. On asiakkaita, jotka onnistuvat tavoitteessaan jo ensimmäisellä hoitokerralla. Joillekin jopa pelkkä ajan varaaminen lääkärin ensikäynnille riittää. Sitten on toki asiakkaita, jotka joutuvat kulkemaan pidemmän tien.

Olen ylpeä työstäni lapsettomuushoitajana. Me hoitajat kehitämme osaltamme hoitotyötä asiakkaidemme parhaaksi. Erityisen ylpeä olen meidän klinikkamme hoitajien tukikäynneistä.

Tukikäynnin tarkoitus on auttaa lapsettomuushoidoissa olevia jaksamaan lapsettomuuden aiheuttaman henkisen ja fyysisen kuorman kanssa.

Felicitas Mehiläisen asiakkailta löytyy voimavaroja, joita voi vain ihailla. He jaksavat lähteä uuteen hoitoon. Ja se kannattaa! Meillä on paljon keinoja. Jokainen hoito on uusi mahdollisuus.

Aina on toivoa!”

Lue koko blogiteksti Mehiläisen blogista!

Lue myös

Miksi Felicitas Mehiläinen

17 500

lasta autettu maailmaan

30

vuotta lapsettomuushoitojen edelläkävijänä

1990

vuodesta lähtien

Felicitas Mehiläinen on lapsettomuushoitojen uranuurtajana Suomessa.
Meille kaikki ovat samanarvoisia. Haluamme auttaa juuri sinua toteuttamaan unelmasi perheestä.
Pääset nopeasti ja helposti alkuun varaamalla maksuttoman ensikäynnin lapsettomuushoitajalle. Aiempia tutkimuksia tai lähetettä ei tarvita.
Meillä on pitkä ja vankka kokemus ja osaaminen lapsettomuuden hoidosta hyvin tuloksin. Hoitoon tulevista 80 % saa lopulta syliinsä toivomansa lapsen.
Käytössämme ovat lapsettomuustutkimuksen viimeisin tietämys ja uusimmat menetelmät. Meiltä saat yksilöllistä hoitoa.
Toimimme neljällä paikkakunnalla: Helsinki, Turku, Oulu ja Lappeenranta. Vastaanottoja myös etänä.