Hyvinvointivaikuttaja ja urheilutoimittaja Oona Tolppanen kertoo blogissaan raskauden viimeisen kolmanneksen kulusta, joka huipentui elokuussa pienen, terveen pojan syntymään. Oona kertoo myös oman kokemuksensa Felicitas Mehiläisen äitiysneuvolasta, jossa hän on asioinut raskauden alusta asti.

Oona arvostaa Felicitas Mehiläisen neuvolassa erityisesti sitä, että hoitaja ja lääkäri pysyvät koko hoitoketjun ajan samoina. “Neuvolapolku on ollut yhtenäinen.”

Oona kiittelee myös Felicitas Mehiläisen tarkkaa seurantaa raskauden viimeisellä kolmanneksella todetun raskausmyrkytyksen osalta. ”Valkuaisen erittymistä virtsaan seurattiin liuskatestin lisäksi koneella, joka antoi vielä varmemman tuloksen.” Raskausmyrkytys aiheutti Oonan kohdalla vain lieviä oireita.

Synnytyksen jälkitarkastuksessa ja äitiysfysioterapeutilla Oona aikoo käydä Felicitas Mehiläisellä – aivan kuten teki ensimmäisenkin synnytyksensä jälkeen. “Voin suosituksen lisäksi jopa kehottaa, että kaikkien synnyttäneiden kannattaa käydä näissä. Varsinkin jos liikkumaan ja normaaliin elämään palaaminen mietityttää synnytyksen jälkeen. Tutkimukset ovat laajat ja kattavat ja palautumisen tilanne katsotaan tosi tarkkaan.”

“Neuvolakokemus muuttui ensimmäisestä raskausajasta nyt tähän toiseen paljon paremmaksi. Vastaanotto oli alusta asti ammattitaitoista, yksilöityä sekä tutkimukset laajempia”, Oona summaa.

Miten Oonan raskauden viimeinen kolmannes ja synnytys sujui? Pääset lukemaan koko kertomuksen Oonan blogista.