Huoli syntyvyyden laskusta herätti ryhtymään sukusolujen luovuttajaksi

Felicitas Mehiläinen

Syntyvyyden laskusta ja lapsettomuudesta kärsivien ihmisten kohtaloista useita kirjoituksia luettuani huolestuin: suomalaiset ovat kohta sukupuutossa. Syntyvyys on laskenut 2000-luvulla jo yli 20 prosenttia. Tämä on tilanne monissa muissakin pitkälle kehittyneissä maissa, kuten Japanissa ja Ruotsissakin. Syitä ihmetellään ja tutkitaan, mutta selvää ykköstä ei ole tunnistettu. Joku ei ole löytänyt oikeaa kumppania, jonka kanssa haluaisi lapsia, toisen oletukset elämän tavoitteista ovat korkealla. Ajatellaan, että talouden pitäisi olla kunnossa ennen lapsen hankkimista, ja tutkintokin pitäisi saada valmiiksi. Maapallon ympäri kuuluisi kai matkustaa, koska lapsen syntymän jälkeen ei voi tehdä enää mitään jännittävää.

Tutkimuksien mukaan hedelmällisyys laskee iän myötä, miestenkin hedelmällisyys, vaikka hitaammin. Usein hedelmällisyyshäiriöiden syiksi esitetään erilaisia munasolu- ja siemennesteongelmia, mutta ehkä perimmäinen syy niiden takana voikin olla liian pitkälle venytetty oikean elämänvaiheen odottelu.

Felicitas Mehiläisen klinikoille hedelmöityshoitoihin hakeutuneet ovat varmasti käyneet läpi suuria odotuksia ja pettymyksiä, ennen kuin ovat uskaltaneet ottaa yhteyttä ja myöntää olevansa avun tarpeessa. Varmaan suurimmat huolet ja pettymykset ovat niissä parisuhteissa, joissa lapsen hankkimisen on biologisesti ajateltu aina olevan pariskunnan omissa käsissä. Kun lasta ei sitten kuulukaan pitkään kestäneen yrittämisen jälkeen, pariskunnan osapuolet kokevat varmasti tilanteen erityisen raskaana. Monelle voi syntyä surua, pettymyksiä ja ajatuksia oman kehon toimimattomuudesta.

Lääketieteen kehityttyä ja yhteiskunnan suvaitsevuuden paranemisen myötä on tullut mahdolliseksi hankkia lapsia myös muihin perhekokoonpanoihin. Sellaisiin perheisiin lapsia haluttaessa hedelmöityshoitoon tulemisen taustalla ei ole edellä mainittuja epäonnistumisia omissa yrityksissä eikä näin ollen murehtimista oman kehon toiminnasta tai stressiä siitä. Osaltaan pohdin myös äitiydestä haaveilevia, ei parisuhteessa eläviä itsellisiä naisia hankkimassa lapsen tai lapsia, näinkin juuri keinohedelmöityksen avulla.

Aloin miettiä, josko minulla olisi mahdollisuus mitenkään olla avuksi. Miksen tekisi jotain? Olisiko minusta sukusolujen luovuttajaksi? Googlasin aihetta ja Felicitas Mehiläisen sivuilta löytyi ohjeet, miten toimia. Otin yhteyttä ja asiat etenivät luontevasti. Terveys- ja sukusolututkimusten jälkeen käytiin keskusteluja ja haastattelu. Kun kaikki valot näyttivät vihreää, niin sovimme luovutusajankohdista. Kaikki sujui hienosti ja nyt saan jännittää, josko jollekulle tulevalle äidille ja/tai isälle olisi iloa avustani. Itselleni jäi sellainen olo, että olen tehnyt jotain suurta ja merkittävää.

Luovutusprosessiin ryhtymiseni motiivina oli minulla samankaltaisia ajatuksia, kuin niillä, jotka luovuttavat verta, munuaisen tai tekevät elinsiirtotestamentin, siis halu auttaa ihmisiä, joiden auttamiseen juuri minulla voi olla edellytykset. Ei kaikkea luovutettua vertakaan pystytä käyttämään, mutta osallistumisesta tärkeään asiaan tulee hyvä mieli. Sillä tiedolla ei ole mielestäni suurtakaan merkitystä, kuka on avun saanut, mutta hieno bonus olisi kuulla, jos jollekin on ollut hyötyä siitä, että ryhdyin sukusolujen luovuttajaksi. Jännittävää olisi saada kuulla jonkun hyötyneen avustani.

Blogitekstin kirjoittanut mies on luovuttanut sukusolujaan Felicitas Mehiläiselle.