Bloggaaja ja markkinointialan yrittäjä Natalia Salmela vannoi koko ikänsä vapaaehtoisesti lapsettoman elämän puolesta, eikä voinut kuvitellakaan itseään äitinä. Joulukuussa 2019 raskaustesti näytti yllättäen kahta viivaa ja tämä käynnisti pohdinnan, jota Natan ei pitänyt käydä lainkaan. Nata kertoo oman tarinansa raskauden viimeisille viikoille.

Vapaaehtoisesta lapsettomuudesta tulevaksi äidiksi – minun tarinani

Voisin luetella tuhat tilannetta elämäni varrelta, joissa olen ajatellut ettei äitiys tai lapsiarki ole minua varten. Esimerkiksi silloin, kun koulussa pohdittiin omia tulevaisuuden unelmia. Tai kun yliopistossa tehtiin urasuunnitelmia. Vakituiseen työelämään siirtyessäni tuhahtelin väittämille nuorten naisten raskautumisesta ja jäämisestä äitiyslomalle – en minä ainakaan. Yrittäjänä iloitsin syksyllä 2019 yhtiökumppanin perheenlisäysuutisista ja ajattelin, että minä lapsettomana ihmisenä jään pitämään putiikkia pystyssä. Toisin kävi. Kolme viikkoa myöhemmin itsekin lähetin osakkaiden viestiryhmään tilannepäivityksen kahdeksan kuukauden päästä koittavasta, yllättävästä elämänmullistuksesta.

Mullistus ei ole muuten ollenkaan liioiteltu sana minun tapauksessani. Kun ei ole koskaan suonut edes puolikasta ajatusta sille, millainen äiti haluaisi olla, miltä oma vauva tuntuisi sylissä tai mitä kasvatusperiaatteita tahtoisi noudattaa, niin ei ole helppoa omaksua uutta roolia tulevana äitinä. Helpotusta ei tuo kulttuurissamme vallalla oleva äitimyytti tai yhteiskunnan asettamat normit ja käytännöt. Äidiksi tullessaan pitääkin tasapainotella sekä oman identiteetin, että mystisen “hyvän äidin identiteetin” välillä. Ei olekaan mikään ihme, että moni äiti kokee riittämättömyyttä yrittäessään venyä odotusten ristipaineessa. Itse toivoin jotakin opaskirjaa kuinka tästä kaikesta selvitä suurin piirtein hengissä.

Tämän sanottuani, alkuraskaus oli itselleni yksi elämäni tiukimmista paikoista. Olen tottunut selviämään itsenäisesti erilaisista elämän haasteista, mutta tällä kertaa tuntui, ettei omat voimavarat riittäneet käsittelemään kaikkea uutta. Onneksi pitkät keskustelutuokiot niin kumppanin kuin kätilönkin kanssa saivat näkemään tilanteessa mahdollisuuksia pelkkien uhkien sijaan. Ja vihdoin tajuamaan asian ainutlaatuisuuden: meille on tulossa vauva! Siihen on todellakin syy miksi raskaus kestää pitkältä tuntuvat yhdeksän kuukautta. Tänä aikana jopa tällainen vapaaehtoisen lapsettomuuden soihdunkantaja ehtii muuttamaan kelkkansa kurssia.

Kun aivoni olivat viimein naksahtaneet oikeaan asentoon, niin alkoi se kuuluisa, paljon hehkutettu odotus. Pienten vaatteiden hypistely ja tulevien asukokonaisuuksien suunnittelu. Vauvatarvikkeiden pohtiminen ja hankkiminen. Lastenvaunujen koeajot. Kumppanin kanssa vauvan persoonallisuuden arvuuttelu ja jopa leikkimielinen lapsen tulevien harrastusten ja urheiluseurojen speksaaminen. Tärkeässä roolissa ovat olleet myös visiitit neuvolan ammattilaisten luona. Lapsen tuleva isä puhkesi kyyneliin nähdessään ensimmäiset ultrakuvat ja synnytysvalmennuksessa on valmistauduttu tulevaan koitokseen paremmin kuin takavuosien puolimaratoniin.

Raskaus on ollut kokonaisuudessa ääripäiden aikaa. Välillä fiilis on ollut todella hyvä ja luottavainen, toisinaan taas pakokauhu on iskenyt. Osaanko huolehtia vauvasta? Mitä jos olin sittenkin oikeassa ja vapaaehtoinen lapsettomuus on minun juttuni? Onneksi tunteet ovat aina voittaneet järjen. Jokin ihmeellinen ryöpsähdys toivoa, liikuttumista ja hellyyttä on kulkenut vartalon läpi vauvaa ajatellessa. Välillä on tullut jopa entistä minää takuuvarmasti järkyttävä ajatus, että olisi pitänyt hoitaa tämä lapsiasia jo nuorempana alta pois – eihän tässä ole mitään pelättävää.

Raskautta on jäljellä enää muutama hassu viikko. Tuntui, että alussa aika mateli, nyt joku on pistänyt viisareihin tuplanopeuden päälle. Tuntuu oudolta, että juuri nyt vietän elämäni viimeisiä hetkiä lapsettomana. Yritän ottaa kaiken irti tästä aikakaudesta ja samalla iloitsen, että tämä välivaihe on pian ohi ja pääsee vihdoin tositoimiin. Myös luottamus omiin kykyihin äitinä on kasvanut: jos olen pärjännyt tähän saakka elämässäni, niin enköhän pärjää nytkin. Loppujen lopuksi, miten hankala yksi pieni vauva voi muka olla? Hah, sehän pian nähdään.

-Natalia Salmela

Lue lisää #henkilökohtuisesti -kampanjasta